Ura meillä

Töissä Rejlersillä

Olemme Pohjoismaiden suurimpia ja nopeimmin kasvavia teknisen alan asiantuntijaorganisaatioita. Työntekijänämme olet tärkeä osa meidän ja asiakkaidemme kehittämistyötä.

Nopea kasvumme tarkoittaa uusia kehittymismahdollisuuksia. Ne voivat olla esimerkiksi uusia työtehtäviä asiantuntijaroolissa tai johtotehtävissä, uusia haasteita uusien asiakkaiden parissa.

Haluamme säilyttää, mutta myös kehittää yrityskulttuuriamme, joka näkyy työpaikoillamme ilona, ystävyytenä ja kunnioituksena. Kulttuurin perustana on visiomme Home of the learning minds. Kulttuurin kehittämiseksi mm. koulutamme esimiehiämme parempaan johtamiseen. Kaikille työntekijöille pidetään säännölliset kehityskeskustelut, joissa suunnitellaan tulevaa ja keskustellaan työsuhteen asioista.

Vahvana pääomistajanamme on Rejlerin perhe, joka perusti yrityksen 77 vuotta sitten. Meillä on yrityskulttuuri ja arvot, jotka ovat kaikkea muuta kuin tyhjiä sanoja. Tältä pohjalta meidän on hyvä jatkaa kehittymistämme.

Tervetuloa Rejlersille!

TYÖNTEKIJÄMME KERTOVAT

Katso videot, joissa Rejlersin työntekijät kertovat millaista on olla töissä Rejlersillä!

Suunnitteluinsinööri

Salla Kokko
Rejlers Kuopio

Mekaniikkasuunnittelija

Wille Sirén
Rejlers Vantaa

Sähköinsinööri

Edwin Suarez
Rejlers Jyväskylä

Haemme jatkuvasti uusia osaajia!

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme.